31.3.2010
Matkakorvaukset,
tuomaripäivät yms. tapahtumat ja etäjäsenet
Päätettiin, että mikäli kerhon Keski-Suomen ulkopuolella asuvat jäsenet
osallistuvat tuomaripäiville tai vastaaviin tilaisuuksiin kerhon edustajina,
heille maksetaan matkakorvauksia enimmillään sen verran kuin ne Jyväskylästä
järjestämispaikkaan olisivat.
Kiertopalkintosäännöt
ja etäjäsenet
Keskusteltiin kerhon kiertopalkintosäännöistä. Päätettiin ehdottaa kerhon
syksyllä pidettävälle yleiskokoukselle, että näyttelypalkintosääntöjä
uudistettaisiin siten, että voitettujen koirien määrä otettaisiin pistelaskussa
huomioon SAFA:n kiertopalkintosääntöjen tapaan.
Vain kerhon jäsenten koirat voivat kilpailla kiertopalkinnosta ja
jäsenet itse ilmoittavat pistelaskijalle koiransa näyttelytulokset.
Maasto- ja ratajuoksukiertopalkintojen osalta päätettiin ehdottaa, että pisteitä laskettaessa otetaan huomioon vain ne koirat, jotka edustavat kilpailuissa kerhoa. Maastojuoksun pisteet saadaan suoraan Suomi Cup-listauksesta, eikä niitä ole näin ollen syytä muuttaa. Ratajuoksun palkintosääntöjä ehdotetaan muutettavaksi siten, että kultakin koiralta otettaisiin huomioon kauden viisi parasta kilpailua, kuitenkin niin, että saman päivän aikana juostuista kilpailuista otetaan huomioon vain paras tulos. Jos koira ei kauden aikana juokse viittä kilpailua, lasketaan sille kustakin puuttuvasta kilpailusta yksi lisäpiste.
Kesänavaus
Pidetään Hiekkarinteellä 30.5.2010. Päätettiin
kysyä tuomariksi Kirsi Jussilaa, sihteeri hoitaa.
Kajaanin kisat,
helatorstai
Liisa Valtasen yhdessä Seija Pulkkisen kanssa laatima budjetti on kunnossa. Vielä ei ole tiedossa, tarvitaanko
Keski-Suomesta talkooväkeä Kajaaniin.
Mikäli tarvitaan, pitää heille maksettavista kilometrikorvauksista
päättää erikseen.
KV-maastot,
koetoimitsija
Jonna Airaksinen on estynyt toimimaan koetoimitsijana elokuun kv. maastoissa.
Essi Palomaa on kysytty tilalle, mutta vastausta ei ole vielä saatu. Muita mahdollisia vaihtoehtoja ovat Hannele
Holmström tai Päivi Sihvonen.
Treenipäivät, paikat
ja vetäjät (maasto- & näyttelytreenit)
Sovitaan treenipäivät ja –paikat myöhemmin lumien sulettua.
Muut asiat
Keskusteltiin kerholle ostetun lähtökopin sijoituspaikasta. Päätettiin pyytää
Heikki Mehtosta tiedustelemaan Altekilta mahdollista sijoituspaikkaa ja säilytyskonttia.
Kerholle on tullut mainosvaatetarjous. Päätettiin, että Lotta Seppänen selvittää myyjältä lisätietoja (koot, värit, tuotteet), minkä jälkeen päätetään, tilataanko kerholle tuotteita mahdollisesti myytäväksi asti.