30.7.2009

 Saapunut posti (mm.  Vinttikoiraliiton kokouspöytäkirjat)
Sihteerille on saapunut kutsu SVKL:n ylimääräiseen liittokokoukseen 15.8.2009 Mustialassa.  Kutsu on toimitettu edelleen hallituksen jäsenille.  Kerhon keskustelupalstalle laitetaan tiedote kokouksesta, jotta mahdolliset kokousedustajiksi halukkaat jäsenet voivat ilmoittautua.

Hyväksyttävät laskut
Rahastonhoitaja laatii heinäkuun kv. kilpailuiden kustannuksista koonnin, joka hyväksytään kokonaisuudessaan seuraavassa kokouksessa.  Kahvitarjoilusta aiheutuneet kustannukset laitetaan erilliseen juhlabudjettiin.

 KV-maastot heinäkuu
Keskusteltiin heinäkuun kv. maastoista. Tällä hetkellä näyttää, että taloudellisesti tehtiin nollatulos. Kilpailupaikka oli hyvä ja kisajärjestelyt sujuivat pääsääntöisesti hyvin.

 SM-maastot elokuu
Keskusteltiin SM-kilpailuiden ilmoittautumisvaatimuksista.  Todettiin, että Vinttikoiraliiton sääntöjen mukaan koiralla tulee olla kuluvalta kaudelta hyväksytty juoksutulos jo ilmoittauduttaessa SM-kilpailuihin.  Molla varmistaa vielä kilpailunjohtajan ja ylituomarin kannan asiaan ja tiedottaa kilpailuttajia tarvittaessa. 
Peltohenkilökunta on pääosin koossa. Ratamestari on Heikki Seppälä. Vieheenvetäjänä toimii Marko ja Heikki, Arto palauttaa. Lähettäjiksi suostunevat Liisa Valtanen ja mahdollisesti Jari Paananen. Sirunlukijana toimii Saana Pulkkinen. Ylituomarina toimii Peter Rönn ja varaylituomarina sekä kilpailunjohtajana Pentti Örn. Toimistooon tulevat Molla, Maija, Jonna ja Tiina Aaltonen sekä tarvittaessa Elisa. Ilmoittautumisessa on Elisa ja Mari, eläinlääkärin (Ulla Keskinen) sihteerinä toimii Riikka Juutilainen.  Niina Huotari on puffetin vastuuhenkilö. Molempina päiviä on tarjolla keittolounas, jota myydään myös kilpailuttajille. Asiasta laitetaan tiedote kilpailuttajakirjeeseen.  Mari Varonen taittaa kilpailuohjelman.
Palkinnot, ruusukkeet, ym. ovat tulleet. Jaana Mansner ompelee palkintomanttelit. Heikki Seppälä lienee tilannut SVKL:n mitalit.
SM-kisojen budjetti on 6100 euroa, josta 1000 euroa kennelpiirin avustusta.
SM-kilpailuihin päätettiin kutsua kunniavieraaksi kaupunginjohtaja Markku Andersson, liikuntalautakunnan puheenjohtaja Kimmo Suomi, Keski-Suomen kennelpiirin puheenjohtaja Jaakko Ilvonen , SVKL:n puheenjohtaja Kirsi Liius ja Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni. Lehtitoimikunta kokoontuu 6.8. ja laatii ja toimittaa kutsut asianomaisille henkilöille. Mari Varonen toimii kutsuvieraiden emäntänä kilpailupaikalla. Tapahtumasta tiedotetaan myös sanomalehti Keskisuomalaista (Elisa) ja Keski-Suomen Radiota (Mari Varonen).

Muut asiat
Juhlaillallinen ravintola Lozzissa 24.10. ei ole vielä varmistunut. Sihteeri palaa asiaan.