Hallituksessa päätettyä 18.2.2009

 

-          Uudet jäsenet: hyväksyttiin kaksi uutta jäsentä

-          Toimihenkilöpalkkiot: päätettiin maksaa toimihenkilöpalkkiot vuonna 2008 sovitun mukaisesti ja pitää palkkiot ennallaan myös kuluvana vuonna.

-          Kevätkokous ja juoksuinfo 5.4.2009 klo 11: Paikaksi on varmistunut Sepänkeskuksen Protoni. Maastoinfon vetää Marko Heinonen ja ratainfon Marjo Rantanen

-          Kisat 2009: SMM-kilpailujen eläinlääkäri on varmistunut, KV-kilpailuihin kysellään vielä. Tuomari ja ratahenkilöstö on hankittu molempiin kilpailuihin ja SMM-manttelit on tilattu. KV-kilpailujen juhlakahvituksen tarjoilu tilataan Eloselta.

-          Hankinnat ja kalusto: Marjo Rantanen hankkii ihmisten ensiapupakkauksen kisoja, tapahtumia ja harjoituksia varten. Megafoni on hankittu ja sihteerin hallussa. Maija Nissinen hankkii aiemmin sovitun mukaisesti kesäkuussa ennen kisoja uudet radiopuhelimet ja tulostimen kilpailutoimistoon.

Seija Pulkkinen selvittää, voiko kerhon peräkärryt poistaa liikennekäytöstä talviajaksi.

-          Kisat 2010: Päätettiin anoa vuodelle 2010 tavalliset kansalliset kilpailut.

-          Kesäkaudenavajaiset 3.5.2009 Hiekkarinteellä: Päätettiin osallistumismaksuksi 5 € / henkilö. Lotta Seppänen ottaa ilmoittautumiset vastaan. Arvostelu roduittain (Vinttikoirat ja ryhmän 5 ”vinttikoirat”), muut rodut ja pennut alle 9 kk omina sarjoinaan.

-          Maastoharjoitukset: Maastoharjoitukset keskiviikkoisin 22.4., 13.5., 27.5., 10.6., 24.6., 29.7., 12.8. ja 2.9. Harjoituspaikkoina toimivat Lemminkäisen monttu Tiituspohjassa ja Halilan pellot Vesangassa. Heikki Seppälä järjestää tarvittaessa harjoituksia Jämsän suunnalla.

-          Näyttelyharjoitukset: Järjestetään näyttelyharjoituksia keväällä ja tiedotetaan harjoituksista kerhon www-sivuilla ja palstalla. Yhteyshenkilönä toimii Mari Varonen, vetäjinä tarvittaessa myös muut.

-          Toimintakertomus ja tilinpäätös: Hyväksyttiin toimintakertomus esitettäväksi vuosikokoukselle ja allekirjoitettiin tilinpäätös 2008.

-          Kokousedustajat: Keski-Suomen Kennelpiirin vuosikokoukseen 26.3.2009 lähtevät Molla Räsänen, Mari Varonen, Maija Nissinen, Jyrki Manninen ja joko Jari Paananen tai Anna Manninen.

SVKL:n vuosikokoukseen 28.3.2009 lähtevät Marko Heinonen ja Marjo Rantanen. Muut kokousedustajat tiedustellaan myöhemmin erikseen.

-          Muut asiat: Hallitukselle luodaan sähköinen kalenteri ja oma suljettu osio keskustelupalstalle turhan sähköpostin vähentämiseksi.

-          Seuraava kokous: 1.4.2009 Marilla.